Kaikenlaista kiipeilyä

Hei taas! Ensimmäinen viikko Luostolla on mennyt kuin hujauksessa, vaikka muutaman päivän vietinkin kipeänä sängyssä. Hotellilla olen päässyt työskentelemään jo respassa, sekä varausjärjestelmä Operan kanssa. Opera vaikuttaa tällä hetkellä ihan hirveän sekavalta ja vaikealta, mutta enköhän opi käyttämään sitä ennen joulusesongin hulinoita.

Viime tiistaina meinasin saada sydänkohtauksen kun ovelta kuului yllättävä ääni, ovikello. Asun siis tällä hetkellä yksikseni, joten ihmettelin kuka ihme siellä saattaa olla. Toisen rimpautuksen jälkeen uskalsin avata oven ja siellä olikin työkaveri Marjut, joka kysyi että lähdenkö hänen kanssa Sodankylään seinäkiipelemään. Hell yeah! Sinne sitten ajeltiin ja kerkesin ensimmäiset porotkin nähdä. Pysyin kuitenkin tyynenä enkä pyytänyt hiljentämään autoa, että saisin otettua kuvia. Sodankylään on matkaa Luostosta n.42 km eli ihan lähellä. Siellä sitten mentiin Sodankylän Liikuntakeskukseen, jossa Lapin Kiipeilijöillä oli kiipelyvuoro. Kun katselin kiipeilyseinää niin vähän rupesi jännittämään. Olen kuitenkin aina halunnut kokeilla seinäkiipelyä, joten se oli vain hyvää jännitystä. Seuralta sai kaikki varusteet (kengät, valjaat, magnesiumit) lainaan ja kun olin ensimmäistä kertaa kokeilemassa niin pääsin ilmaiseksi. Sitten päästiin kiipeilemään! Kiipeilin vain positiivista eli suoraa seinää pitkin, mutta koko kroppa oli kovilla, varsinkin kädet. Tunnin aikana kiipesin 1.radan 4 kertaa, joista 2 seurasin väripolkua. Enkä pudonnut kertaakaan! Tykkäsin seinäkiipeilystä ihan mielettömästi, joten saa nähdä tulisiko siitä uusi harrastus. Käytiin uudemman kerran kiipeilemässä jo seuraavana torstaina ja silloin kiipesin jo ensimmäisen negatiivisen eli kaltevan seinän.

Tyylikkäät kiipely varusteet. Kengät oli vähän oudot ja tiukat, mutta niin niitten pitääkin olla.

Kiipeilyseinä. Nuo olivat vaikeimpia ratoja, joita en kiipeillyt.

Keskiviikkona minulla oli vapaapäivä ja päätin valloittaa ensimmäisen tunturini. Ukko-Luosto sijaitsee ihan hotellin vieressä ja näköalatasanteelle vieville portaille oli vain 2km matkaa, koko reitin pituus on noin 6km. En sanoisi olevani mikään city-tyttö, mutta en kuitenkaan ole super-innoissani luonnosta ja vaeltamisesta. Se muuttui hujauksessa, kun pääsin kiertelemään metsäreittiä ja ottamaan valokuvia. En edes tarvinnut kuulokkeita musiikin kuunteluun, vaan kuuntelin metsän ääniä. Normaalisti käytän kuulokkeita lyhyillä kauppareissuillakin. Täällä ne ovat unohtuneet kokonaan. 

Ihana pieni lampi, joka oli vähän jäässä.

Kaunista Luoston luontoa.

Päästyäni portaiden juurelle, koin pienen lannistumisen, sillä huipulle vievä reitti oli aika jyrkkä ja portaitakin yli 600. Ei siinä auttanut muu kuin alkaa kiipeämään! Onneksi oli aurinkoinen päivä, joten maisemat olivat upeat ja reittikään ei ollut hirveän jäinen. Muutamassa paikassa meinasin kaaduta oikein tyylikkäästi, mutta onneksi sain ajoissa kaiteesta kiinni. 

Ne pirun portaat. :D

Lapin upeat maisemat, eikä oltu edes puolessa välissä huippua.

Päästyäni vihdoin huipulle, olin ihan hikinen ja väsähtänyt, mutta se kaikkosi äkkiä kun pääsin ihastelemaan luoston maisemia. Huippu on 514m korkeudessa ja maisemat oli sen mukaisetkin. Maisemassa avautui luoston yli 400 vuotta vanhat metsät, sekä upeat suot ja viereiset tunturit. Ihastelin maisemia melkein tunnin verran, otin valokuvia ja vain olin. Paikka tuntui todella rauhalliselta ja jos siellä ei olisi tuulenut niin paljon, niin olisin voinut istuskella siellä kauemminkin. Ylhäällä oli tosiaan aika kylmä ja tuuli paljon. Minulla oli päällä kevyet trekking vaatteet, joissa matkalla tuli hirveä hiki, mutta huipulla kylmä. En osaa siis vielä oikein pukeutua ulkoilua varten. Jatkoin matkaa rinnettä pitkin alas ja näin samalla missä laskettelurinteet sijaitsevat talvella. Sitäkin pitäisi sitten kokeilla, jaiks. 

Vihdoin huipulla!

Rakensin pienen kivitoteemin.

Että semmoista on puuhailtu ensimmäisen viikon aikana!